Heijastetut turvamerkit — estä loukkaantumisia ja säästä rahaa

Heijastetuilla huomio- ja turvamerkeillä on mahdollista estää loukkaantumisia sekä onnettomuuksia.

Työntekijän loukkaantuminen tulee yritykselle kalliiksi. Työntekijälle aiheutuneen haitan lisäksi yrityksen tuotanto voi onnettomuuden johdosta olla pysähdyksissä pitkäänkin.

Heijastettu turva- ja huomiomerkki on kustannustehokas ratkaisu turvallisemman työympäristön luomisessa. Se tulee pitkällä aikavälillä edulliseksi, koska sillä ehkäistään tehokkaasti työntekijöiden loukkaantumisia sekä konerikoista johtuvia tuotantokatkoksia.

Lattialle ja seinälle heijastettavat turvamerkit herättävät huomion maalattuja tai teipattuja merkkejä paremmin, ne näkyvät kaikissa valaistusolosuhteissa ja ovat täysin immuuneja kulumiselle sekä lialle.

Perinteiset merkit alttiita kulumiselle ja lialle

Maalattava tai teipattava merkki altistuu lialle sekä kulkuneuvojen ja ihmisten liikenteelle. Aiemmin selkeästi näkynyt turvamerkki muuttuu nopeasti heikosti näkyväksi ja epäselväksi, jota vain harva huomioi. Kun yhtälöön lisätään huonot valaistusolosuhteet, on riski työntekijän tai vierailijan loukkaantumiselle kasvanut merkittävästi.

Tilanteen korjaaminen vaatii lähes aina merkin uudelleenmaalauksen tai teippauksen asentamisen. Kumpikin syö rahaa ja vie aikaa.

Estä loukkaantumisia heijastettavilla turvamerkeillä

Tehokkain tapa varmistaa, että turvamerkit todella huomataan, on projisoida eli heijastaa kuva gobolla ja gobo-projektorilla.

Heijastettava merkki pysyy aina puhtaana, kirkkaana sekä valaistuna. Raskaampikaan liikenne ei kuluta merkkiä eikä lika vaikuta sen näkyvyyteen lainkaan.

Merkin projisointi vaatii ainoastaan gobo-projektorin sekä gobon halutulla merkillä. Valmiita vaihtoehtoja riittää aina punaisesta stop-merkistä suojatiehen. Täysin omaan tarpeeseen kustomoituja kuvia voidaan myös tehdä ja heijastaa.

Tutustu Goboservicen valmiisiin huomiomerkkeihin.

Huomio- ja turvamerkkien heijastamisella on monia etuja:

     

      • Pitkäaikainen hankinta. Merkki ei kulu tai haalistu käytössä. Näin vältyt merkkien uudelleen maalamiselta sekä uusien teippauksien asentamiselta.

      • Kustannustehokas ratkaisu. Estää loukkaantumisia sillä merkki on paremmin näkyvillä.

      • Erinomainen näkyvyys. Heijastettu merkki herättää huomion huomattavasti paremmin kuin maalattu tai teipattu. Toimii jopa herkästi likaantuvissa ympäristöissä.

      • Helppo päivittää. Kun halutaan uusi merkki vanhan tilalle, käy se helposti.

      • Mahdollisuus myös tehdä esimerkiksi vilkkuva merkki, joka kiinnittää huomion entistäkin paremmin. Myös liikesensoreita ja painikkeita voidaan hyödyntää ja laittaa merkki esimerkiksi aktivoitumaan liikkeen tai painalluksen perusteella.

    Video: Ympäristöön ja lähestyvään ajoneuvoon reagoiva huomiomerkki.

    https://youtu.be/UxhQK1gzl-c

    Miten projisointi tapahtuu?

    Turvamerkin heijastaminen on hyvin yksinkertaista. merkki heijastetaan pinnalle niin kutsutun gobon sekä erityisen goboprojektorin avulla. Gobo on kuvan sisältävä lasinen tai metallinen levy, joka asetetaan projektorin sisälle. Tästä tulee myös sen nimi gobo, go-between-optics.

    Projektori asennetaan sopivaan paikkaan kuten sisäkattoon tai seinälle. Valittu merkki heijastetaan halutulle pinnalle, tyypillisimmin lattiaan tai seinälle. Merkki on selkeästi näkyvillä olosuhteista riippumatta.

    Goboservice Signum

    Turva- ja huomiomerkkien heijastamiseen Goboservicen Signum on erinomainen valinta. Signum on tehokas ja kompaktin kokoinen gobo-projektori, joka on suunniteltu toimimaan hankalissakin olosuhteissa luotettavasti. IP65-suojausluokituksen ansiosta projektoria voidaan käyttää myös pölyisessä ympäristössä sekä ulkotiloissa.

    Signum-sarjan projektori erottuu muista vaihtoehdoista etenkin:

       

        • Markkinoiden energiatehokkain goboprojektori ja paras lumen/watti-suhde omassa luokassa.

        • Tuottaa kirkkaan ja terävän kuvan kaikissa olosuhteissa.

        • Äärimmäisen luotettava ja toimintavarma – 5 vuoden takuu valmistajan toimesta, mikä tarkoittaa yl 40 000 tuntia jatkuvaa käyttöä.

      Signum-sarja on saatavana eri malleina laajalla optiikka- ja tehovalikoimalla, joka takaa sopivimman ratkaisun jokaiseen ympäristöön ja tarpeeseen. Valintaan vaikuttaa muun muassa projisointietäisyys, heijastettava kuva sekä ympäristön kirkkaus.

      Signum on sertifioitu seuraavien standardien mukaisesti:

         

          • 2014/35 / EU – Safety of Low Voltage Powered Equipment (LVD)

          • 2014/30 / EU – Electromagnetic Compatibility (EMC)

          • 2011/65 / EU – Restriction of use of certain hazardous substances (RoHS)

          • 2009/125 / EC – Ecodesign requirements for energy related products (ErP)

          • 2006/95 / EC – Photobiological safety

        Lue lisää Signumin ominaisuuksista.

        Gobot ja goboprojektorit Ideafixiltä

        Kun haluat tuoda turva- ja huomiomerkit uudelle tasolle, käänny meidän puoleemme. Toimimme Goboservicen ainoana edustajana ja maahantuojana Suomessa. Kauttamme saat laitteiden, asennuksen sekä huollon lisäksi tukun ideoita sekä ratkaisuehdotuksia. Vuosien kokemuksemme näkyy varmuutena, osaamisena sekä täysin ainutlaatuisten ratkaisujen löytämisenä.

        Ota yhteyttä

        Juha Järvimaa
        0400 455 990
        juha.jarvimaa@ideafix.fi

        Lue seuraavaksi:

        Kyllä näkyy! – Valaise näyttävästi Goboservicen tuotteilla
        Elämyksiä, myyntiä ja turvallisuutta – Gobo-valaistuksella se onnistuu
        Goboservicen Signum tarjoaa monia mahdollisuuksia gobo-valaistukseen
        Sokos Helsinki erottuu julkisivuvalaistuksella

        Gobo-valaistus

        Turvallisia ympäristöjä ja näyttäviä valo-elämyksiä gobo-valaistuksella.

        Tilaa uutiskirje

        Kerran kuukaudessa lähetettävän uutiskirjeen avulla pysyt kartalla AV-maailmasta ja saat vinkkejä sekä inspiraatiota omiin projekteihisi.

        Goboservice

        Gobot, gobo-projektorit sekä dichroic-suotimet huippuvalmistajalta.

        Lue seuraavaksi

        Vehreyttä betonikaupunkikuvaan valotaideteoksella

        Vantaan Vehkalaan on toteutettu uniikki Living Green -valoteos. Vantaalla yli 30 vuotta toimineen Ideafix Oy:n uuden toimitalon julkisivua – ja samalla koko kaupunginosaa – piristää monipalkitun kuvataiteilija Jaakko Niemelän suunnittelema valoteos.

        Ideafix on ensisijainen Sonyn ratkaisukumppani Suomessa

        Esittelemme uusimman teknologisen edistysaskeleen, joka tarjoaa ratkaisuja monenlaisiin tarpeisiin. Tutustu nyt ja löydä inspiraatiota tuleviin projekteihisi!

        Griven GEA – hallittavaa valoa julkisivuvalaistukseen

        Italialainen uutuus tarjoaa tasaista valoa julkisivuvalaistukseen, jossa valonlähteen huomaamattomuus ja valosaasteen minimointi on tärkeää

        Ideafixin uusi YouTube-kanava – Inspiraatiota ja innovaatioita audiovisuaalisten ratkaisujen maailmasta

        Olemme lanseeranneet uuden Ideafix YouTube -kanavan! Tämä kanava on luotu kaikille valaistuksen, ääni- ja kuvatekniikan parissa työskenteleville – ja niille, jotka etsivät inspiraatiota ja tietoa uusimmista innovaatioista.

        Sony Crystal LED – huipputason näyttöteknologiaa ensimmäistä kertaa Suomessa 

        Syyskuun lopulla Ideafixin toimitiloissa nähtiin ainutlaatuinen tilaisuus, kun Sony Crystal LED -näyttö esiteltiin ensimmäistä kertaa Suomessa. Tapahtuma, joka järjestettiin 19.-20.9.2024, keräsi paikan päälle Ideafixin toimitiloihin vierailijoita tutustumaan huipputason näyttöteknologiaan. Tilaisuudessa paikalla olivat myös Sonyn edustajat Mikael Holm ja Peter Stridsberg, jotka esittelivät näyttöjen viimeisimmät innovaatiot.

        Ecler – Innovaatioiden edelläkävijä

        Ecler on jälleen kerran vahvistanut asemaansa videoteknologian alalla julkaisemalla laiteohjelmistopäivityksiä, jotka tuovat mukanaan uusia ominaisuuksia ja parannuksia.

        Ideasta on hyvä aloittaa

        Ota yhteyttä ja mietitään sinulle paras ratkaisu.

        Yhteydenottolomake

        Lähetä lomake ja vastaamme sinulle mahdollisimman nopeasti.

        Myynnin yhteystiedot

        Ota yhteyttä suoraan myyntiimme

        Markku Rasijärvi

        Juha Järvimaa