Napatutkijat-seinätaideteos Helsingin uuteen lastensairaalaan

Elokuussa 2018 – Audiovisuaalisen tekniikan edelläkävijä Ideafix Oy on toteuttanut yhdessä taiteilija Petri Eskelisen kanssa seinätaideteoksen Helsingin uuteen lastensairaalaan.

Napatutkijat-seinätaideteoksen tarkoituksena on antaa lasten ja nuorten olla itse tutkijoita ja löytöretkeilijöitä ennen vastaanotolle menoa. Teoksen toisena tasona on myös huoli muuttuvan ympäristön tilasta. Teos on ennen kaikkea suunniteltu sairaalan nuoria asiakkaita varten sairaalaympäristöön.

Osallistava taideteos sairaalan odotushuoneessa

Napatutkijat-seinätaideteos on Helsingin uuden lastensairaalan röntgen- ja ultraäänikuvauksen odotushuoneeseen sijoitettu osallistava teos. Se koostuu monikulmaisista periskoopeista, joista kuusi johtavaa kahteen keskusympyrään eli napoihin. Niiden sisältö on jäävuorimainen maisema, jonka ympäri kiertää hitaasti vaeltava valo. Tämä valo avaa löytöretkimäisesti uusia väyliä ja näkymiä tummansinisen lasin alla olevalle maisemalle. Maisemat avautuvat periskooppien luukuista kurkistettuna hämärinä tai valoisina, riippuen valon sen hetkisestä sijainnista.

Taitelijan näkemyksen mukaisesti kustomoitu

Ideafix suunnitteli ja toteutti taiteilija Petri Eskelisen näkemyksen pohjalta taideteoksen muuttuvan led-valaistuksen ohjelmointeineen. Valaistus koostuu yhteensä 12 led-valosta, joista vain yksi on kerrallaan päällä. Valo kiertää suuren ja pienen ympyrän välillä.

Periskoopeissa on peilejä kulmista riippuen 3-12 kappaletta. Periskoopit symboloivat eri mittaisia reittejä navalle. Reittien varrella on avattavia luukkuja, jotka päästävät auringonpaisteen reitille. Periskooppiin kurkistaessa auringonsäteet erottuvat luukun asennosta riippuen.

Napatutkijat-seinätaideteoksen materiaaleina käytettiin täystammipuuta, MDF-kuitulevyä, pronssia, akryylia, lasia ja led-valoja.

Ratkaisumme valaistukeen

Saat meiltä valaisimet ja valo-ohjaimet sekä osaavan asennuksen ja käyttöönoton.

Tilaa uutiskirje

Kerran kuukaudessa lähetettävän uutiskirjeen avulla pysyt kartalla AV-maailmasta ja saat vinkkejä sekä inspiraatiota omiin projekteihisi.

Käyttöympäristöt

Ratkaisumme ja tuotemerkkimme sopivat useille eri toimialoille ja moneen eri tarpeeseen.

Ideasta on hyvä aloittaa

Ota yhteyttä ja mietitään sinulle paras ratkaisu.

Yhteydenottolomake

Lähetä lomake ja vastaamme sinulle mahdollisimman nopeasti.

Myynnin yhteystiedot

Ota yhteyttä suoraan myyntiimme

Markku Rasijärvi

Juha Järvimaa

Tutustu seuraavaksi

Monion valotaideteos

Tuusulassa sijaitseva Monio on kiehtova yhdistelmä perinnettä ja edistystä. Tiettävästi maailman suurin hirsirakenteinen lukio ja monitoimitalo sai Ideafixiltä valotaideteokseen tarvittavan kaluston.

Näin rakentuu valotaideseinä rakennuksen julkisivuun

Vehkalaan tuleva valotaideseinä vaatii kuvataiteilijan, arkkitehdin, valaistus-, sähkö- ja rakennesuunnittelijan ja metallirakenneosaajien yhteistyötä. Artikkeli päivittyy projektin edetessä!

Viking Line Gracen myyntiä edistävät ratkaisut

Viking Line Grace sai myyntiä edistäviä ratkaisuja Ideafixiltä

Loviisan Pisarat

Ideafix toteutti Tapio Haapalan Loviisan Pisarat -teokseen valaistuksen, jonka värilämpötila ja valaistuksen intensiteetti on säädettävissä

Mukautuva äänentoistojärjestelmä näyttelykeskus WeeGeehen

Ideafix toimitti Weegeehen langattoman Spottune-äänentoistojärjestelmän.

Tapiolan keilahalli

Tapiolan keilahallissa keilat kaatuu, väki viihtyyy ja musiikki soi! Toteutimme kattavan äänentoistojärjestelmän päivityksen.